Tämä blogi on tullut tiensä päähän. Tarina jatkuu samalla nimellä osoitteessa uusiajanlasku.blogspot.com .

Olen jo jonkin aikaa pohtinut, että olisi hienoa saada blogista nätimpi ja lisäillä kuvia. Kumpaakaan en vuodatuksen pohjalla osannut tehdä, mutta bloggerissa onnistuu. Muutenkin tuntuu, että tuosta keskenmenosta alkanut tie on nyt tullut jonkinlaisen siirtymän yli. Tämän blogin viimeinen bloggaus on hiukan muokattuna tuon uuden blogin ensimmäinen bloggaus. Tervetuloa uuteen blogiin, varoituksena mainittakoon että uuden blogin teema on "ärsyttävän onnellinen vanhemmuusblogi". 

Olen pohtinut tätä blogikirjoittelua. Melkein jo päätin lopettaa koko blogin (koska ei ole enää mitään valitettavaa), mutta nyt pyörsin päätöseni ja ajattelin kirjoittaa siitä kaikkein vaikeimmasta aiheesta: äitiyden onnesta. 

Olen onnesta soikeana. En ole eläissäni ollut näin onnellinen. Kaikkeen muuhun olin valmistautunut, mutta en tähän. En sovi tunnemaailmani kanssa mihinkään laatikkoon. Mielikuvieni tarjoamat vaihtoehtolaarit ovat kolminaisuuksia tyyliin koliikki-univaje-vauvan seinäänheitto-olo, persereiän repeämä-masennus-psykoosi tai vauva-joka-ei-ole-sekuntiakaan tyytyväinen muuta kuin äidin sylissä. No okei, tuo viimeinen ei ole kolminaisuus, mutta you get thö picture. Löytyy mielikuvistani toisenlainenkin maisema vanhemmuudesta: pastellisävyinen, tärkättyyn mekkoon pukeutunut 50-luvun madonna, jonka elämän täyteys on äitiys ja joka ei koskaa tahdo eikä kaipaa mitään muuta. 

Oma tämänhetkinen ja -astinen kokemukseni äitiydestä ei sovi ollenkaan näihin. Äitiys ei ole niin kokonaisvaltaista, että se läpäisisi päivän joka hetken ja sekunnin. Ei ollenkaan, hetkittäin unohdan että minulla on lapsi. Tai enhän minä sitä unohda-unohda, mutta on paljon aikoja kun ajattelen iloisesti jotain muuta enkä pode ollenkaan huonoa omaatuntoa siitä, etten keskity täysillä lapseeni. Olen edelleen sitä kaikkea mitä olen, vaikka olen äiti. Äitiys ei maalannutkaan kaikkien muiden olemassaoloni aspektien päälle jollain ankealla harmaalla väsymyksen ja näivettymisen maalilla, vaan lisäsi vähän glitteriä reunuksiin. 

Huomaan, että siitä onnesta kirjoittaminen on jotenkin vaikeaa. Ihan oikeasti nykyään on poliittisesti korrektia valittaa vähistä yöunista ja nyrpistää nenää vauvan kakalle ja rutista kaikesta loasta mikä lapsenhoitoon liittyy, kuvainnollisesti ja konkreettisesti. Se, mikä ei ole poliittisesti korrektia, on onni ja autuus. Että synnytys oli mielettömän hieno kokemus, ehkä hienoin ikinä. Vahvisti parisuhdettakin vielä. Lapsi on tyytyväinen ja ihana ja mä rakastan sitä ihan mielettömästi. Imettäminen sujuu ja juu, maitoa riittää puklattavaksi asti, mutta sitä ei kuitenkaan tule niin vauhdilla että vauva tukehtuisi. Se kakkakin on minusta oikeastaan ihan söpöä, puhumattakaan lapsen hymyistä ja jokaisesta pienestä opitusta asiasta. Pieni, mutta selvästi kasvanut pää rinnallani. Katse, joka tapittaa minua valtavalla intensiteetillä. Pieni ja iso mieheni sylikkäin iltaisin. Ihanan värikkäät hyvän ekologisen omantunnon kestovaipat. Ja minä, joka en koskaan ikinä leikkinyt nukeilla, puen lapseni päälle pienoisia vaatteita sydän pakahtuen paketin ihanuudesta.

Minusta ei olekaan bloggaamaan nasevan purevasti vauva-arjen ikävistä kommervenkeistä. Kun rehellisesti sanottuna ei meidän arjessa ole ollut mitään ikävää. Olen niin onnellinen, että jos annan itseni tuntea sen kokonaan, itkettää. Ja pelottaakin. Suomalainen pessimismi ja lapsuuden oppi - "itku pitkästä ilosta" - muistuttaa itsestään. Että jos nyt menee hyvin, niin odotapas vaan kun se saa hampaita / tulee uhmaikään / jää kiinni tupakasta / saatte toisen lapsen, kyllä sitten varmasti kaikki menee persiilleen kun nyt ei ollut. 

Minä osaan olla äiti. Se on suurin yllätys. Minä olen äiti. Olen, enkä ikinä tahdo olla olematta. Tämä rooli sopii minulle luonnostaan, juuri nyt oli oikea aika saada tämäkin rooli. Paras rooli, mutta ei koskaan ainoa. Rooli, jolle olen juuri nyt antautunut täysillä, mutta joka vain ahdistaisi jos minulla ei olisi ammattia johon tiedän voivani palata. Ja jos en olisi sitä kaikkea muutakin mitä olen. Minä osaan olla äiti. Minä tahdon olla äiti. Minä saan olla äiti. Jeee!

En edelleenkään ole lääketieteen ammattilainen, mutta ajattelin jotain kokemuksia jakaa hormonikierukasta. Minulla on siis ollut sellainen jo aiemmin ja tänään laitettiin toinen. 

Plussat:

- varma (99%) ehkäisykeino, jota ei tarvitse muistaa viiteen vuoteen

- kuukautisia usein niukentava, monella jäävät kokonaan pois 

- edellisestä seuraa alhaisen hemoglobiinin nousu

- jos pillerit ja muut hormonaaliset ehkäisykeinot ei sovi, voi mirena silti vielä sopia

- mirena vaikuttaa munasarjojen toimintaan vähemmän kuin pillerit, jolloin poistamisen jälkeen saattaa olla helpompi tulla raskaaksi kuin pillereiden lopettamisen jälkeen. 

Miinukset:

- suolainen 165€ hinta on tosi paljon kokeilla jotain minkä sopivuudesta ei voi olla varma

- kuukautisten poisjäännin sijasta voikin olla tiputteluvuotoa ja vatsakipuja kuukausia

- asettaminen sattuu jonkin verran, voi kai sattua paljonkin (mulla tosin ei, mutta olen lukenut)

- sivuvaikutuksina voi olla kaikki samat kuin pillereistäkin - paino, iho, mieliala muutosten alla.

 Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa kestovaippailusta. Jos vaikka joku pohtii, uskaltaisiko kokeilla, tai miettii syitä puolesta ja vastaan. 

Jos inhoat pyykinpesua yli kaiken, kannattaa ehkä harkita pari kertaa. Kestovaippailu aiheuttaa pyykkiä. Meillä pyörii vaippapyykki melkein joka päivä, tai puolentoista vuorokauden välein. Nyt kun olen saanut vaippavarastoa vähän lisää, ei pyykillä ole niin kiirettä. 

Yleisiä kysymyksiä kestovaippailua aloittaessa tai harkittaessa on varmaan seuraavat: Minkälaisia vaippoja? Miten paljon tarvitaan? Miten niitä likaisia säilytetään, eikö ne haise? Miten peseminen? Omalta osaltani voin kertoa seuraavaa. En jaksa avata enkä linkittää jokaista sanaa tai termiä, kato Googlesta. Eka kestovaippabloggaus kertokoon aiheesta...

Minkälaisia vaippoja ja miten paljon?

Ihan alussa meillä käytettiin eniten harsovaippoja, eli harsoa origamitaittelulla, kiinnitys näpsyllä ja päälle lanoliinilla käsitellyt villahousut kosteutta pitämään. Harsoja meillä on aika paljon, en ole laskenut, mutta jotain parikymmentä varmaan yhteensä. Harsot ovat käytettyjä puuvillaisia. Alusta on käytössä olleet myös äitiyspakkauksen taskuvaippa (merkkiä Myllymuksut. Taskuvaippa = kosteutta pitävä kuori ja kuivan tuntuinen sisäpinta, väliin tungetaan lisäksi imukerros) ja Imse Vimsen AIO (all-in-one eli imua ja kosteussulkua samassa), joka myös tuli äitiyspakkauksesta. Ovat molemmat olleet tosi hyviä vaippoja ja sopineet noin 4,5 kiloisesta asti. Ompelin itse myös pari taskuvaippaa, joista toinen jäi melkein heti pieneksi, mutta toinen on edelleenkin käytössä. Ihan alussa oli käytössä muutaman vuoden takaisen ÄP:n Imse Vimse flanelletet, mutta ne jäivät melkein heti imuteholtaan liian pieniksi. On myös yksi huutonetistä huudettu tsi (tee-se-itse) aio, jota on käytetty jonkin kerran.

Parin viikon iässä alkoi poika pissiä niin paljon, ettei harsojen imuteho enää oikein yksinään riittänyt. Silloin aloin kääriä origamiin lisäimuksi yksinkertaisen, suunnilleen origamiin jäävän neliön kokoisen yksinkertaisen flanelli-imun. Taas pelitti! Näillä tienoin ostin myös kirpparilta pienehkön taskuvaipan. Joulun välipäivinä alkoi käydä selväksi, että vaippoja tarvitaan lisää, kun en meinannut ehtiä pesemään sellaista tahtia että olisi ollut uusia vaippoja. Harsoja alkoi kulua myös pukluihin ja niitä poistui siten vaippakierrosta. Vietin pari päivää huutonetissä ja lisäksi tilasin kestovaippakaupasta kankaita. Nyt meillä on sitten suunnilleen seuraavanlainen setti kierrossa:

- läjä harsoja + neljät villahousut: 1x ruskovilla, 3x tsi. 4 näpsyä. 

(Harsoista kolme on bambuharsoja kun piti kokeilla, kun niitä niin on kehuttu, mutta ei ne ainakaan vielä ole mitenkään ihmeellisiä olleet verrattuna "tavallisiin". Melkein suurin hutiostos tähän mennessä.)

- 9 sekalaista taskuvaippaa

- 2 little lamb-merkkistä sisävaippaa imuineen ja kuivaliinoineen (näistä tykkään!)

- 1 huutonetin tsi-sisätäyttövaippa, vanha ja ryytynyt, mutta hyvin imevä. On ollut kerran yövaippana, mutta kuivuu niin kauan, että menee vain joka kolmas yö..

- 3 sekalaista AIO (ÄP:n Imse Vimse on tosi hyvä, 2 huutonetistä ostettua tsi on ihan ok)

- 7 hamppu-pötkö-imua, erilaisia, huutonetistä, itse tehtyjä

- 3 hampputaittoimua, 1 ÄP:n myllymuksut, 2 tsi

- vino pino froteeimuja, vanhoista pyyhkeistä tehtyjä

- 5 flanellitaittoimua (harsojen väliin)

- 3 mikrokuituimua

- kaksi tiimaimua

Hups. Onhan tuossa noita. Mutta nyt niitä kyllä riittääkin, vaippojen määrän puolesta ei tarttis varmaan pestä pyykkiä kuin nippa nappa joka kolmas päivä. Harsoja ja imuja voi käyttää koko vaippaiän, ja monet taskuvaipat ovat niin isoja että oleta niiden käyvän vielä kuukausitolkulla. 

Nämä ovat yhteensä kustantaneet 212 euroa ja siihen hintaan saan vielä olemassa olevista kankaista ommeltua 4 taskuvaippaa, monta hamppuimua ja mahdollisesti sisätäyttövaipan tai kaksi. Tai enemmän imuja. Lisäksi olen ommellut noin 10 kestosidettä, joilla lusin jälkivuodon. Tähän mennessä siis kestot ovat varmaan olleet kalliimpia kuin kertikset, kun yksi kertispaketti maksaa noin kympin. Aion pitää jatkossakin kirjaa, miten loppujen lopuksi asiassa käy.

Määräaikainen työsuhteeni päättyy reilun viikon päästä. En tietenkään ole käynyt töissä äitiysloman alettua, ja ajatus työstäni ja koko alasta on ollut aika kaukainen. Nyt työasiat on tuonut mieleen yksi töihin liittyvä kurssi, jonne olen menossa tässä tammikuun loppupuolella. Pari muutakin oman alan teemapäivää on paikkakunnalla tammikuussa ja ilmoittauduin molempiin aamuisissa kahvihöyryissäni. Tuntuu kivalta ajatella muutakin kuin kestovaippoja.

Maaliskuussa tuo koulutus jatkuu kaksipäiväisellä lähijaksolla. Vauvani on silloin melkein 4kk vanha, ja mietityttää, miten homma käytännössä tehdään. Koulutuspaikka on just niin kaukana että kotiin yöksi ajaminen olisi ärsyttävää, mutta ei mahdotonta. Mies ja lapsi voisivat myös mahdollisesti tulla mukaan, niin että mies hoitaisi vauvaa ja toisi minulle imetettäväksi. Ja tietysti tuohon mennessä ehdin pumpata omaakin maitoa vaikka viikoksi vauvalle. Onneksi tätä ei tarvitse päättää vielä. Samoin, onneksi töihin paluusta ei tarvitse päättää vielä mitään.

Vaikka lapseni on tuossa 5 cm päässä vieressäni, katselee lamppua ja ynisee unista yninää, en vielä edes ihan tajua että mulla ihan oikeasti on lapsi. Tuntuu samalla lailla epätodelliselta kuin joskus kun meni yläasteelle, sai ajokortin tai meni naimisiin. Se iso asia on tapahtunut, mutta minä en olekaan yhtään erilainen. Silti tuossa on pieni ihminen, joka tarvitsee minua kovasti. Niin kovasti, että mietityttää teenkö tyypille vääryyttä kun käyn leffassa. Yhden ääripään ajattelumalli kun on sellainen, ettei äidin ja lapsen kuuluisi olla puolta metriä kauempana toisistaan ekan elinvuoden aikana. Toinen ääripää onkin sitten jotain ihan muuta. Olen selvästi lähempänä tätä ekaa ääripäätä, mutta kyllä mä silti järjellä ajateltuna olen edelleen sitä mieltä että isän  ja pojan pitää saada olla kahdestaankin. Siitähän se kierre lähtisikin, kun mä en enää menisikään mihinkään kun viimeksi poissa ollessa vauva oli itkenyt aika paljon. Voi hyvin olla, että tänään kun meen muutamaksi tunniksi muualle, ei itketäkään ollenkaan. Nähtäväksi jää.

Varmaa on, että jos en koskaan mene muualle, eivät isä ja poika voi koskaan olla iloisesti keskenään. Varmaa on myös, että on kivaa istua leffassa ja nassuttaa karkkia tietäen, että saa katsoa koko elokuvan keskeytyksettä. Ja voi pukea päälleen jotain muuta kuin imetyspaidan!