Määräaikainen työsuhteeni päättyy reilun viikon päästä. En tietenkään ole käynyt töissä äitiysloman alettua, ja ajatus työstäni ja koko alasta on ollut aika kaukainen. Nyt työasiat on tuonut mieleen yksi töihin liittyvä kurssi, jonne olen menossa tässä tammikuun loppupuolella. Pari muutakin oman alan teemapäivää on paikkakunnalla tammikuussa ja ilmoittauduin molempiin aamuisissa kahvihöyryissäni. Tuntuu kivalta ajatella muutakin kuin kestovaippoja.

Maaliskuussa tuo koulutus jatkuu kaksipäiväisellä lähijaksolla. Vauvani on silloin melkein 4kk vanha, ja mietityttää, miten homma käytännössä tehdään. Koulutuspaikka on just niin kaukana että kotiin yöksi ajaminen olisi ärsyttävää, mutta ei mahdotonta. Mies ja lapsi voisivat myös mahdollisesti tulla mukaan, niin että mies hoitaisi vauvaa ja toisi minulle imetettäväksi. Ja tietysti tuohon mennessä ehdin pumpata omaakin maitoa vaikka viikoksi vauvalle. Onneksi tätä ei tarvitse päättää vielä. Samoin, onneksi töihin paluusta ei tarvitse päättää vielä mitään.

Vaikka lapseni on tuossa 5 cm päässä vieressäni, katselee lamppua ja ynisee unista yninää, en vielä edes ihan tajua että mulla ihan oikeasti on lapsi. Tuntuu samalla lailla epätodelliselta kuin joskus kun meni yläasteelle, sai ajokortin tai meni naimisiin. Se iso asia on tapahtunut, mutta minä en olekaan yhtään erilainen. Silti tuossa on pieni ihminen, joka tarvitsee minua kovasti. Niin kovasti, että mietityttää teenkö tyypille vääryyttä kun käyn leffassa. Yhden ääripään ajattelumalli kun on sellainen, ettei äidin ja lapsen kuuluisi olla puolta metriä kauempana toisistaan ekan elinvuoden aikana. Toinen ääripää onkin sitten jotain ihan muuta. Olen selvästi lähempänä tätä ekaa ääripäätä, mutta kyllä mä silti järjellä ajateltuna olen edelleen sitä mieltä että isän  ja pojan pitää saada olla kahdestaankin. Siitähän se kierre lähtisikin, kun mä en enää menisikään mihinkään kun viimeksi poissa ollessa vauva oli itkenyt aika paljon. Voi hyvin olla, että tänään kun meen muutamaksi tunniksi muualle, ei itketäkään ollenkaan. Nähtäväksi jää.

Varmaa on, että jos en koskaan mene muualle, eivät isä ja poika voi koskaan olla iloisesti keskenään. Varmaa on myös, että on kivaa istua leffassa ja nassuttaa karkkia tietäen, että saa katsoa koko elokuvan keskeytyksettä. Ja voi pukea päälleen jotain muuta kuin imetyspaidan!