Aluksi: en ole lääketieteen ammattilainen. Tässä on vain tietoa, jota olisin itse kaivannut keskenmenotuomion saatuani, ja jota ei yhdestä lähteestä löytynyt mistään. Teksti pätee varhaisraskauden keskenmenoihin, ehkä jonnekin 10-12 viikon tienoille asti. Tiedot perustuvat omiin kokemuksiini ja netistä kaivelemaani tietoon, johon minulla ei valitettavastui ole enää lähteitä. Älä siis liikaa perusta tähän tekstiin, vaikka se oman käsitykseni mukaan onkin todenmukainen. Toivon, että tästä on kuitenkin sinulle apua, jos olet juuri keskellä keskenmenoa ja hyvin epätietoinen.


Haluan silti yrittää kerätä yhdelle sivulla asiat, jotka olisin itse halunnut tietää keskenmenon saatuani. Kommentoi, kysy ja korjaa!


ET OLE YKSIN. 10-15% todetuista raskauksista päättyy kesken. Joka neljäs (!) raskaana ollut on kokenut myös keskenmenon. Niistä ei vaan puhuta. Tulet huomaamaan, jos uskaltaudut kertomaan ihmisille keskenmenosta. Toivottavasti uskallat - sen ei pitäisi olla tabu. Jokaisen siskolla, äidillä, kaverilla, tädillä tai tyttärellä on ollut keskenmeno.


Keskeytyviä raskauksia on seuraavanlaisia:
- kohdunulkoinen raskaus, jossa alkio kiinnittyy väärään paikkaan, usein munatorveen. Näistä en tiedä mitään.
- Tuulimuna, jossa alkio ei koskaan lähde kehittymään, mutta jotain muuta kehittyy - anteeksi, en ole ihan tarkkaan perillä miten tämä tapahtuu. Raskaushormonia kehossa kuitenkin on raskausoireita on jonnekin tiettyyn aikaan asti. Raskausmateriaali saattaa tulla ulos itsestään tai sitten ei.
- keskeytynyt keskenmeno, jossa alkion kehitys lakkaa mutta raskausmateriaali ei tule ulos.
- ja spontaani keskenmeno, jossa raskausmateriaali poistuu vuotona ja klimppeinä ulos kohdusta itsestään.


Epäilen, ettei keskenmenon oireista ja mahdollisuudesta (10-15% todetuista raskauksista) haluta puhua neuvolassa, koska raskaushormonit ja koko tilanne ovat valmiiksi saaneet odottajat hysteerisiksi. Mahdollisuus on olemassa, eikä se muutu hermoilemalla tai olemalla rauhallinen suuntaan tai toiseen. Ajatuksilla keskenmenoa ei saa aikaiseksi. Alkuraskauden keskenmenot johtuvat lähes aina siitä, ettei alkio ole elinkelpoinen. Se ei pysty kehittymään ihmiseksi.


VUOTOA/ UHKAAVA KESKENMENO
Joskus alkuraskaudessa voi olla runsasta vuotoa ja kaikki olla hyvin. Kurjimmissa tapauksissa syke vielä löytyy vuodosta huolimatta, mutta sitten raskaus kuitenkin keskeytyy. On myös täysin mahdollista, että vuotoa tulee, ja odottajaa kehotetaan lepäämään ja välttämään seksiä ja muuta riehumista, ja alkio pysyy kiinni ja kehittyy. Tätä tilannetta sanotaan keskenmenon riskiksi tai uhkaavaksi keskenmenoksi tai jotain sinnepäin. Epätietoisuus ja hermostuneisuus on varmasti ihan kamalaa, mutta asialle ei mitään voi. Varmuudella keskenmeno voidaan todeta ultraäänitutkimuksella. Keskustelupalstojen kokemukset kertovat, että toiset voivat vuotaa viikkokausia runsaasti ja kaikki on hyvin. Joku taas ei vuoda ollenkaan ja kaikki on huonosti. Vuoto ei siis itsessään vielä varmista, että keskenmeno on tapahtunut, vaikka se olisi runsastakin.


KUN ON TODETTU KESKENMENO TAI KESKEYTYNYT KESKENMENO (KKM)

Parasta tässä vaiheessa (=kun alkio on lakannut kehittymästä eikä enää ihmiseksi kehity ja jollain tapaa sen täytyy ulos tulla) on, jos kaikki raskausmateriaali on jo tullut itsestään ulos ja kohtu on tyhjä. Tyhjä kohtu tuntuu varmasti kamalalta siinä hetkessä, mutta usko, kehosi toipuu näin nopeimmin (henkinen puoli on toki asia erikseen). Jos vuotoa on jo ollut, voidaan jäädä odottamaan, josko materiaali tulisi itsellään ulos. Itselläni näin tavallaan kävi. Jos olisin käynyt alkuraskauden ultrassa, olisi jo voitu todeta viikoilla 7-8 ettei sykettä ole eikä kehitys edisty. Nyt tilanne meni omalta osaltani tavallaan luonnollisesti, kun vuotoa oli viikon ajan ennen kuin km todettiin.


KKM -> POLIKLINIKALLE
Ainakin minusta meni vauhdilla lähete naistentautien poliklinikalle. Joillain paikkakunnilla saatat joutua itse soittamaan. Meillä Turussa meni niinpäin, että poliklinikalta soitettiin minulle. Sain ajan seuraavaksi aamuksi. Puhelimessa nainen antoi vain ajan eikä mitään muuta. Pari tuntia myöhemmin soitin uudestaan kysyäkseni mitä kannattaa odottaa - en edes tiennyt, jäisinkö osastolle tyhjenemään tai mitä tapahtuisi. Opetus: kysy, tarvitsetko saattajan, kysy, kauanko menee, kysy, tuleeko sairaslomaa. Sinulla on oikeus tietää nämä asiat. Sinulla on myös oikeus ystävälliseen kohteluun. Vaadi sitä.
Poliklinikalla katsottiin ultralla tilanne ja lääkäri määräsi lääkkeet tyhjennykseen. Kaavinnasta ei puhuttu. Sain pinon infopaperia, särkylääkereseptin ja tyhjennyslääkkeet. Niiden kanssa sitten kotiin. Joissakin paikoissa lääkkeellinen tyhjennys tehdään osastolla, useissa paikoissa potilas lähetetään kotiin. Papereista sitten kotona luin, että jos potilas toivoo, voidaan poliklinikkakäynnillä varata aika psykologille tai muuhun keskusteluapuun. Paljonpa auttoi siinä vaiheessa kun luki lapun vasta kotona. Jos mieltäsi askarruttaa kysymykset, kirjoita ne paperille ja anna lääkärille. Jos olet niin rikki että epäilet kykyäsi toimia, ota saattajasi mukaan huoneeseen ja anna kysymyslappu hänelle.


LÄÄKKEELLINEN TYHJENNYS
Tarvikkeet (jos olet kotona): lääkärin määräämä/ antama ryhjennyslääke. Särkylääkkeitä, vahvoja (joita lääkärin pitäisi myös määrätä). Esim. 600mg buranaa JA 1000mg panadolia. Siteitä (tamponeita tai kuukuppia ei saa käyttää tulehdusvaaran takia). Siteitä kantsii varata runsaasti ja isoja. Joku toinen ihminen- puoliso, ystävä, kuka tahansa, mutta joku, ettei sinun tarvitse olla yksin kotona. Mieluusit myös lohturuokaa, lempileffa tai mitä tahansa, mikä vie ajatukset muualle. Sairaslomaa lääkkeellises tyhjennyksesta annettiin minulle kaksi päivää.
Teoriassa naisella on valinnanvara, otetaanko lääkkeet vai kaavinta, käytännössä lääkäri määrää lääkkeellisen tyhjennyksen. Joillekin annetaan ensin kohdunkaulaa kypsyttävä lääke (minulle ei annettu). Se saa vaikuttaa yleensä päivän, pari. Sitten otetaan varsinaiset tyhjennyslääkkeet - Cytotecit. Ensin otetaan kipulääkkeet - minulle määrättiin grammainen Panadol ja Burana 600. Ota kipulääkkeet ensin (Buranaa ei kantsi ottaa tyhjään vatsaan, itse syön sen päälle heti aina esim. leivän tai muuta pientä). Noin tunnin päästä voi laittaa ekat Cytotecit emättimeen.
Pilleri on pieni kulmikas, ja niitä määrätään eri määriä. Minulle 3 x 2 kolmen tunnin välein, joillekin 4 ja 2, jne. En tiedä miksi numerot vaihtelevat niin kovasti. Pillerit työnnetään sormella mahdollisimman lähelle kohdunkaulaa ja sitten odotellaan. Cytotec aiheuttaa kohdun supistelua, mikä taas saa raskausmateriaalin irtoamaan ja vuotamaan pois. Jos vuoto on runsasta, imeskellään seuraavat pillerit kielen alla. Itse laitoin kaksi ekaa emättimeen, seuraavat kaksi imeskelin, ja viimeiset kaksi laitoin yhden kielen alle ja yhden emättimeen. Ekojen jälkeen kohdun supistelut alkoivat selvästi melkein heti, mutta eivät olleet järin kivuliaita. Nukahdin särkylääkkeiden vaikutuksesta reiluksi tunniksi.
Joillakin vuoto alkaa heti, toisilla vasta seuraavana päivänä (ehkä jopa myöhemmin, en ole ihan varma). Joillakin on helvetilliset kivut, itselläni särkylääkkeet pitivät kivut tavallisten kuukautiskramppien tasolla. Jotkut vuotavat todella paljon, toiset vain vähän. Vuodon mukana kuuluu tulla hyytymisä ja/tai klimppejä. Minulla klimpit tulivat vasta kahden päivän päästä lääkkeistä, kun varsinainen vuoto oli jo melkein loppunut. Olen myös monien kertomuksista netistä lukenut, että klimpit voivat tulla hiukan myöhemmin.Vuoto voi olla runsasta tai niukkaa. Monet ovat istuneet suosiolla vessanpöntöllä runsaan vuodon takia. Vähän aikaa voi varmaan olla niinkin, mutta itse soittaisin jo kysyäkseni milloin pitää tulla hoitoon. Jos vuoto on hirvittävää, mene sairaalaan. Vuotoa voi olla vain kaksi päivää (näin minulla) tai jopa viisi viikkoa. Jos vuodon mukana tulee klimppejä, oletus on että lääkkeellinen tyhjennys onnistui, eikä asiaa sen kummemmin tarkisteta. Vuodon aikana ei saa harrastaa seksiä eikä käydä uimassa tulehdusvaaran takia.
"Klimppiä" käytän sanana raskausmateriaalista. Hyytymähän on vain hyytynyttä verta, mutta raskausmateriaali on selvästi erilaista. (varoitus, yksityiskohtainen kuvaus tulossa). Minusta tuli 3 kpl selvää "lihaa" tai ainakin tavaraa, mikä oli lähempänä lihaa kuin verihyytymää. Isoin oli noin 10 cm pitkä ja luikero, n 2 cm ehkä läpimitaltaan. Pienemmän olivat muutaman sentin kokoisia. Siinä oli kaikki raskausmateriaali, eikä oma alkioni ollut onneksi kehittynyt niin pitkälle että olisin erottanut minkä kökön mukana se Thö Kökkö tuli. En osaa kuvitella millaista olisi ollut poimia paperiin jo elävän olennon muotoinen alkio. Se on monien kuvausten mukaan traumaattisinta tyhjennyksessä. Joiltakin se tipahtaa vessanpönttöön eikä siitä näe sen paremmin, minkälainen se on.


JÄLKITARKASTUS
Kunnallisella puolella jälkitarkastus on ehkä joskus viiden viikon päästä ja silloinkin pissataan tikkuun. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta tämän käsityksen sain. Itse kävin yksityisellö ultrassa vuodon loputtua. Siellä todettiin että kohtu on tyhjä. En ole vaivautunut ottamaan yhteyttä neuvolaan tai mihinkään muualle - en edes tiedä, minne pitäisi soittaa. Onneksi omalla kohdallani tilanne on jo normalisoitunut. Neuvolaan pitäisi antaa palautetta siitä karmeast aultralääkäristä ja muutenkin koko prosessista. En ole vielä jaksanut.
Kohdun tulee tyhjentyä kokonaan raskausmateriaalista. Jos kohtuun jää rippeitä, ne saattavat tulla normaalisti kuukautisten mukana ulos, mutta on myös riski että ne aiheuttavat kohtutulehduksen. Ellei sitä, niin vähintään kehon paluu normaaliin, ei-raskaana-olevaan tilaan pitkittyy. Jos jälkitarkistuksessa todetaan raskausmateriaalia kohdussa, saatetaan yrittää lääkkeellistä tyhjennystä uudestaan tai mennä kaavintaan. Kaavinta tehdään nukutuksessa. Silloin kirurgisesti poistetaan kohdusta raskausmateriaali. Kaavinnasta minulla ei ole sen enempää tietoa.


KEHO NORMAALIIN
Seuraavat kuukautiset tulevat yleensä hieman myöhässä normaalista kierrosta, jos lääkkeellinen tyhjennys lasketaan kiertopäiväksi yksi. Joskus saattaa venyä pitkäksi vaikka kaikki olisikin hyvin ja niin kuin pitää olla, jopa 60-70 päivää. Ekat kuukautiset ovat usein kivuliaammat ja runsaammat kuin normaalisti. Minulla toiset kuukautiset olivat selvästi normaalia kivuliaammat, ekat olivat aika normaalit. Kierto voi myös temppuilla jonkin aikaa, mutta kyllä kaikki normalisoituu.


KESKENMENON AIHEUTTAMAT TUNTEET
Ovat ne mitä tahansa, sinulla on oikeus niihin. Saat olla niin rikki kuin olet niin kauan kuin olet sitä. Saat myös olla ihan ok, molempia yhtä aikaa, tai kaikkea vuorotellen. Älä pidä kaikkea sisälläsi, puhu ainakin jollekulle tai kirjoita päiväkirjaa. Kyllä sinä (tai te) tästä selviätte!