Pienen vauvan kanssa sitä asennoituu niin, että elämästä tulee sotkuista. En siis ole pätkääkään yllättynyt, että olen jatkuvasti hieman maidontuoksuinen, paitani olkapäällä on puklutahra ja onpa päälleni kakattukin oikein kaaressa. Se nyt vaan on sellaista tässä vaiheessa. Oman vauvani eritteet eivät myöskään ole vielä herättäneet minussa mitään ällöreaktioita - onhan se sinappi aika inhan näköistä, mutta ei se minun nenääni juurikaan haise.

Yllätyksiä on kuitenkin tullut, mutta niissä yllättävintä on ollut se että ne ovat olleet mukavia yllätyksiä. Suurin yllätys on oikeastaan se, millaisen lumipalloilmiön kestovaippailu on saanut aikaan.

Meillä kestovaippaillaan melkein kokonaan. Vain öisin käytämme kertsejä. Suurimmaksi osaksi meillä käytetään harsovaippoja, joiden päälle laitetaan lanoliinilla käsitellyt villahousut, jotka pitävät kosteuden sisällä mutta ovat kuitenkin hengittävät. Meillä on myös sekalainen seurakunta muita kestovaippoja, pari all-in-one-vaippaa ja muutama taskuvaippa sekä muutaman vuoden takaisen äitiyspakkauksen imse-vimse newborn-settejä. Poika tosin on jo niin iso ja pissii niin paljon, että nuo newborn-mallit ovat aivan liian pieniä ja harsojakin täytyy jo vaihtaa aika tiuhaan tahtiin. Motiivina kestovaippailuun meillä on ihan puhdas rahan säästö (ja hiukan sekin, että kestot ovat niin kivan näköisiä). 

Suurin ihmetyksen aihe monelle kestovaippailussa on likaisten vaippojen säilyttäminen. Meillä on hoitopöydän vieressä ämpäri, jossa on vanha tyynyliina pussina.  Ämpäri on ihan ilman kantta, eikä silti haise. Sinne nakkaan likaiset vaipat - kyllä, huuhtomatta ja mitenkään käsittelemättä - ja sitten kippaan koko satsin pyykkikoneeseen keskimäärin joka toinen päivä. Maitokakka jättää joskus värijälkiä, mutta kyllä vaipat tulevat oikeasti puhtaaksi. Samaan kuudenkympin koneelliseen menevät myös vauvan vaatteet, minun kestoliivinsuojani (kertakäyttöiset tarttuu kiinni, auts) ja myös minun kestositeeni.

Kestositeet olivat eka lumipalloilmiö. Ompelin pari taskuvaippaa itse. Kankaita jäi sen verran, että askartelin niistä pienen läjän kestositeitä itselleni ajatellen jälkivuotoa. Alun rrrrrunsaan vuodon niukennuttua olen käyttänyt pelkästään kestositeitä. Suureksi yllätyksekseni ne ovat tulleet pyykissä tahrattomiksi, vaikken ole liottanut tai huuhdellut tai mitään. Voin kertoa, että alapää kiittää. Olisin saanut pomminvarmasti hiivatulehduksen jos olisin hautonut muovissa itseäni nämä kolme viikkoa. Ja kun eritebloggauksesta on kyse, juhlitaan nyt sitäkin että jälkivuotoni on käytännössä jo loppunut kolmen viikon jälkeen! Olin ihan varautunut että mä olen niitä joilla se kestää 10 viikkoa.

Seuraava lumipalloilmiö: Koska meillä kuitenkin pestään pissakakkapyykkiä, ei se haittaa että sitä tulee hoitopöydältäkin. Olen kehunut poikaa alusta asti, kun hän on pissinyt hoitopöydällä tai tehnyt kakat - samoja vaippaimuja pidetään vaihtaessa pyllyn alla ja nakataan siihen samaiseen ämpäriin. Jossain vaiheessa aloin antaa äänimerkkiä "psspss" kun hän pissasi. Sitten aloin antaa samaa äänimerkkiä lavuaarilla pyllynpesun yhteydessä. Tämä on johtanut siihen, että meidän kolmen viikon ikäinen poika ei ole kahteen vuorokauteen kakannut vaippaan, mutta kylläkin neljä kertaa vessan lavuaariin ja kaksi kertaa hoitopöydälle. Olen todella yllättynyt siitä, miten pienenä tyyppi ottaa vastaan vanhempien palautetta. Odotan mielenkiinnolla, onko tämä vain joku ohimenevä vaihe vai jatkaako tyyppi samalla linjalla.

Lisättäköön vielä, ettei tämä ole mitään vessahätäviestintää, koska en seuraa poikaa sillä silmällä että "koska sen suupieli kääntyy niin että sillä ehkä olisi pissahätä". Vessassa käydään silloin kun vanhempien mielestä on hyvä aika. Lisäksi poika tekee asiansa lavuaariin myös silloin kun isä on pesemässä pyllyä, eli tämä ei ole mitenkään vain äidin projekti (niin kuin vessahätäviestintä usein on). Fakta on kuitenkin, että pojan pylly ei punoita tippaakaan ja vanhemmat ovat ylpeitä taitavasta vauvastaan. 

Idean tähän että pientäkin vauvaa voi pissattaa/kakattaa lavuaariin sain kaveriltani, joka on pienestä asti ruokailujen jälkeen käyttänyt lastansa vessatoimissa. Tuloksena on yhden vuoden ikäinen, melkein kuiva lapsi. Oli sen verran houkutteleva ajatus, että näin kokeilemisen arvoisena. Ja palkitsevaahan tämä on, kun kerran onnistuu!