Vauva on kohta kolme viikkoa vanha. Hän kasvaa kohisten, syö reippaasti, suorastaan ahnaasti. Pari iltaa känistiin vatsavaivoja, mutta cuplaton auttaa. Meillä osakestovaippaillaan, ensin kestoilu oli helppoa, mutta nyt poika pissii niin paljon ettei pelkkä harso enää riitäkään. Pitää kehittää jotain lisäimuja jos jaksaa. Poika vaikutta olevan suht rauhallinen tapaus toisaalta, vaikka toisaalta viuhtookin pienillä käsivarsillaan välillä tosi raivoisasti. Hän rauhoittuu nopeasti eikä itke pitkään. Meillä myös nukutaan öisin ruhtinaallisesti 3-4 tunnin pätkissä (no viime yönä kahden tunnin pätkissä), imetään yksi tissillinen naamariin ja nukahdetaan kirjaimellisesti tissi poskella. Siitä sitten herään imetysliivin luukku auki muutamaa tuntia myöhemmin kun poika taas känisee. Hiukan jännittää, alkaako pojalla vielä koliikki (pessimisti ei pety), mutta alan jo toivoa että merkkejä olisi siitä näkynyt jos olisi tullakseen, eli ettei sitäkään olisi tulossa.

Ja silti- vaikka meillä on ollut näin seesteistä- olen kyllä melkoisessa tunnemyllerryksessä. Välillä väsyttää ja ärsyttää koko vauva, paljon ressaan kotitöitä (tiskejä pyykkejä sotkua), illat ovat pitkiä ja pimeitä. Olen onnellinenkin, mutta on tämä äidinrakkaus kummallinen tunne. Tai vähän kaikki tunteet yhtä aikaa. Välillä vauvalle on ihana jutella ja leperrellä, mutta suurimman osan aikaa mulla on edelleen sellainen epätodellinen olo - onko tää nyt oikeasti totta? 

Imettäminen on tässä vaiheessa keskeisin osa äitiyttä. Se on jotenkin konkreettista. Meillä se on sujunut alusta asti hyvin. Minulla on mielettömän hyvä tuuri, kun vauvani osaa imeä ja minulta riittää maitoa. En silti koe imettämistä miksikään ylimaalliseksi tai liki myyttiseksi kokemukseksi. Sellaisena se tietyillä imetysfasismisivuilla kuvataan. En koe imettämistä myöskään suoritukseksi tai sitovaksikaan... vaikka sitovaahan se on. Imettäminen on minusta ennen kaikkea luonnollista, se on myös rentouttavaa (ilmeisesti imetyksen aikana erittyy oksitosiinia?) ja hyvää yhdessäolon aikaa vauvan kanssa. Halpaa imettäminen ei sen sijaan ole. Monessa paikassa luvataan, ettei maidontulo tyrehdy kerran alettuaan, joten oletan täysimettäväni seuraavan puoli vuotta, missä olenkaan. Mahdollisesti imetän vielä ensi joulunakin. Olen tähän mennessä ostanut imetysvaatteita liki kolmellasadalla eurolla ja oikeasti kyseessä ei ole kovin montaa vaatekappaletta. Kalliita ovat. 

Ja joulu on viikon päästä. Meille tuleva joulu on erilainen kuin koskaan ennen; ei vain siksi että olemme nyt perhe vaan myös koska sovimme viettävämme omaa joulua tämän meidän oman perheen kesken. Se on iso muutos, kun on edelliset 30 vuotta viettänyt joulua jollain muulla tavalla. Melkoista tunnemyllerrystä sekin saa aikaan.